tiistai 6. elokuuta 2013

Vauvarokkoilua

Näin pienen lapsen (tai ehkä ihan minkä ikäisen tahansa) vanhempana ikävimpiä päiviä ovat ne, kun lapsi on kipeänä. Uni ei tule, ruoka ei maistu ja kovasti kiukuttaa ja itkettää. Ainoa hyvä paikka on äitin sylissä. Äitiähän ei voi edes vessaan päästää yksin ilman hurjaa itkukohtausta. Edellämainituista osa saattaa koskea ihan meitä vanhempiakin. :) Meillä kärsitään tällä kertaa vauvarokosta. 

Vauvarokkohan on aivan tavallinen ja itsestään ohi menevä tauti, mutta ei se tee kipeilystä yhtään sen helpompaa, kenellekään meistä. Tietenkään. Kuume nousi perjantai aamuna, ruoka ei maistunut ja koko ajan kiukutti. Päivän mittaan olo koheni, mutta illalla kuume taas nousi. Levotonta yötä seurasi lauantai, jolloin taas sama kaava toistui: päivällä hieman parempi, illalla kamala. Tuota jatkui maanantaihin, jolloin kauhukseni huomasin, että nythän sillä neidillä on jotain näppylöitäkin! Vaaleanpunaisia suurehkoja laikkuja ja pieniä pisteitä kaikkialla. Siinä kohtaa heräsi oma epäilys vauvarokosta, lekurille lähdettiin vielä varmuuden vuoksi. Ja niinhän se oli kuten epäilinkin, rokkoilua täällä. Kuumetta ei onneksi sunnuntai-illan jälkeen ole enää ollut. 

Muutto on ensi viikolla. Tänään kävin hakemassa meille uuden maton ja Jack pysyi kotona Lean kanssa. Samalla reissulla ostin Lealle Hello Kitty tabletin huomenna kotiin saapuvaa syöttötuolia varten. Aikaisemmin päivällä Jack kävi ruokaostoksilla ja minä pysyin Lean kanssa neljän seinän sisällä. Huomenna Jack lähtee pankkiin ja me tytöt jäädään kotiin. Siitä sitten vuoron vaihto, kun mun pitäisi käydä hakemassa Vaihtoringin kautta löytämäni punainen syöttötuoli Lealle. Torstaina saataisiin kyyti Ikeaan ja takaisin, mutta saa nähdä pitääkö se siirtää ensi viikolle. Ikea on sellainen paikka, jonne meidän kuitenkin täytyy yhdessä mennä päättämään mitä mukaan lähtee, koska sieltä sitä tavaraa kuitenkin tulee niin paljon mukaan. Viikonlopuksi Jackin olisi tarkoitus mennä töihin, joten minä ja Lea vietetään taas viikonloppu ihan kaksin.

Pikkuhiljaa ollaan saatu kaikenlaista kivaa uutta asuntoa varten. Pientä krääsää on jo omasta takaa, mutta esimerkiksi sänky, pesukone, ruokapöytä+tuolit ja taulutelevisio saadaan äitini kautta. Facebookin kautta löytyi ilmaiseksi Ikean musta LACK apupöytä ja hassu cd-teline. Eiköhän me ihan kiva koti saada tehtyä. :)

IMG_4808

Dzii

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti