lauantai 2. helmikuuta 2013

REISSUPOSTAUS / Starring the Cookie Monster (vuosi 2013)

lealove

Kukkuluuruu! Terveisiä Margaritalta.

Niinkuin viime postauksesta kävikin ilmi, nämä viime päivät olen kärsinyt aikamoisesta ikävästä. Eipä muuten yhtään helpottanut jutella Barcelonassa asuvien kavereiden kanssa, kun jokainen heistä patistelee meitä pakkaamaan laukut ja palaamaan kotiin. :´) Barcelona on ihana kaupunki, mutta ihania ova tietyt ihmisetkin.

Eilen käytiin Jackin siskon työpaikalla syntymäpäiväjuhlissa. Jackin sisko työskentelee pienellä kahdeksankymmenen(80) oppilaan ala-asteella vartin ajomatkan päässä. Koulu on valkoinen, kaksikerroksinen ja suhteellisen iso omakotitalo, jonka takapihalta löytyy pari keinua ja muita leikkivälineitä. Etupiha on juuri sopiva piirileikeille ja koko alue on aidattu korkeilla betonisilla seinämillä. 

leaprincess

Kekkereiden päätapahtumapaikkana oli koulun etupiha, jonne oli raahattu noin kymmenen muovista tuolia istuttavaksi. Teemana oli Toy Story ja päivän päätähtenä oli suloinen neljä vuotta täyttänyt poika (jonka nimeä en sitten millään muista). Olikohan se José?  Enivei, synttärisankarille tuotiin lahjaksi t-paita ja pari lelua. Juhlissa tarjoiltiin niin hot dogeja, suolaista pikkupurtavaa kuin karkkia, suklaata ja erilaisia torttujakin. Limujen sijasta juomapuolesta vastasi omena- ja appelsiinimehut. 
Juhlien päätteksi Lea nautti kotoa tuodun liha-kasvissoseensa ja sai muiden lasten tapaan yllätyspusseja kotiin vietäväksi. Sieltä löytyikin superkätevän haarukka-lusikka travel kitin ja parin lelun lisäksi kaikenlaisia herkkuja, jotka "valitettavasti" menevät Lean masun sijasta äitille ja isille. :) Tänään on meidän herkkupäivä.

Nyt hunajamelonimehua nassuun ja selailemaan muistitikun reissukuvia! Palaamisiin,
Dzii

2 kommenttia:

  1. Lea kasvaa kyllä kohisten <3 Täällä haastetta Suomesta ;) http://luoviahulluuskohtauksia.blogspot.fi/2013/02/haaste.html

    VastaaPoista
  2. Pikku kohisija :D Miepäs käyn katsomassa - >

    VastaaPoista