keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Sanatulvat ulos.

Lukijat vähenee, mutta kirjoittamista riittää.. Kai se on tuo Barcelonasta muuttaminen mikä aika hyvin vei lukijoita muualle.

Mua itseäni häiritsee näissä viimeisen kahden viikon postauksissa lähinnä se, miten kuvattomia tekstit ovat. Vielä pari päivää niin mulla on taas kamera. Joko tuo vanha pokkarini uudella USB:llä, tai ihan kokonaan uusi. Jos uuden menen ostamaan, haluan ehdottomasti Canonin. Mieluiten vielä Powershotin. Canon Powershot A60 oli aikoinaan ensimmäinen "kunnon" pokkari jolla ottelin kuvia, ja sen jälkeen kaikki mun taskukokoiset kamerat ovatkin olleet niitä Powershotteja. Pelkästään hyviä kokemuksia löytyy.

Mulla on hieman puolikas olo, kun ei mistään tilanteista saa otettua muistoksi valokuvaa. Mulla on viimeiset 6-7 vuotta AINA ollut jonkinlainen kamera, ja melkein poikkeuksetta kuljettanut aina mukanakin. Ainoa tauko oli nyt jonkin aikaa sitten, kun taloudellinen tilanne huuti niin kovaa hoosiannaa että myin Nikonin järkkärini. Se oli sellainen käytetty Nikon70d, ei mikään unelma, mutta kyllä sillä ihan kivoja kuvia sai. Sillä hoidin muunmuassa yhden valokuvauskeikan viime vuoden puolella.

Valokuvaus ja kirjoittaminen ovat mulle asioita, jotka ovat jo pidemmän aikaa kulkeneet mun rinnallani. Aloitin ensimmäisen päiväkirjani ala-asteella, varmaan toisella luokalla. Sen jälkeen mulla olikin viisitoistavuotiaaseen asti aina jonkinlainen päiväkirja, kunnes nuoruuden toilailut lähti viemään mukanaan. Sillon jäi päiväkirjat, mutta jatkoin jo hieman aikaisemmin alkanutta runoharrastustani vielä pari vuotta eteenpäin. Viimeisen kerran oon runoillut 2011 keväällä. Kirjoittaminen - monessa muodossa, tuo mulle jonkinlaista rauhaa. Hetken kestävää, mutta niin rauhoittavaa. Niinkuin kävi taas nyt. Olen rentoutunut.

Kiitos.

2 kommenttia:

  1. Itse siirryin jokin aika sitten bloggerin puolen seuraajista blogloviniin ja huomasin siinä siirtoa tehdessäni, että blogger ei ollut ikuisuuksiin päivittänyt blogiasi syötteeseen! Olikin kiva yllätys kun täällä oli monen viikon postaukset lukematta. Nyt olen lukenut jonkin aikaa blogvinin kautta - edelleenkään uudet postauksesi eivät ilmesty lukemattomiin! Onkohan muilla samaa ongelmaa, vai missähän vika? :D

    VastaaPoista