perjantai 28. syyskuuta 2012

Back to the 70s with bananas and beans!

Lea on mun vieressä, tuossa se pitelee maitopulloa ihan omissa kätösissään, juoden aamumaitoa. Fiksu likka. :)

Tässä seuraavien tuntien aikana otan niitä edellisessä postauksessa mainittuja kuvia. Nyt aamun starttailua, mä oon ihan unessa vielä..



En ole muuten jostain syystä aikaisemmin tykännyt That 70s Showsta ollenkaan, vasta kun nyt takaisin Suomeen tullessa, kun törmäsin niihin jaksoihin telkkarissa jatkuvasti. Se on vähän kuin hunajan kanssa. Noin viisitoista vuotta sitten en voinut sietää moista makeutta, mutta nykyään asia on aivan päinvastoin. Niin ne mielihalut ja mielijutut vaan muuttuvat, ihmisen muuttuessa ja kasvaessa.

Kävin äsken pesemässä hampaat, ja siinä samalla aloin miettiä säästämistä. Mehän tultiin tänne siksi, että saataisiin säästettyä rahaa joululomalle. Tai edes käytettyä sitä rahaa mahdollisimman vähän, kauheasti ei tunnu jäävän säästöön kaikista mun laskelmistani huolimatta. 

Meidän ensimmäisiä toimivia säästötapoja on nyt ollut..

Täysmehujen sijasta ostetaan useimmiten mehutiivisteitä, hiilihappojuomia maksimissaan kerran viikossa. Jos ostetaankin täysmehua, sitäkin lantrataan, jotta riitää pidempään. Ei ollenkaan hassumpaa tuo täysmehukaan lantrattuna - suosittelen kokeilemaan Pirkan 1,5l mansikkamehua kylmällä vedellä!

Pavut! Papuja aloitettiin käyttämäán ruoanlaitossa jo Barcelonan puolella. Ite henkilökohtaisesti tykkään niin tummista kuin vaaleistakin, ja niistä saa nopean ja helpon aterian vaikkapa couscousin kanssa syötäväksi. Lautasen sivulle vielä hieman kasviksia tai vaikka suolakurkkuja, niin ruoka on valmista nautittavaksi. 

Hyötyliikunta! Ei mitään bussilla reissailua, vaan kaikki alle 5km matkat menee ihan helposti kävellen. Ainoa poikkeus on nyt ollut inhottavien sateiden takia, kun on Lean kanssa jonnekin pitänyt mennä. Sillon ollaan useimmiten turvauduttu bussiin, jos sateen loppumisen odottelu ei ole ollut vaihtoehto..

Tomaattimurskat! Spaghettia varten Ei tarvitse ostaa valmista kastikepurkkia, kun hyvän kastikkeen saa tehtyä ihan itse, pelkkää tomaattimurskaa ja mausteita käyttäen. Tätä myös tehtiin jo Barcelonassa. Siihen päälle vielä pastajuustoa, niin ateria on valmis nautittavaksi! Sellanen tavallinen tomaattimurska kestää ihan hyvin pariksi ateriaksi kahdelle ihmiselle.

Pullojen palautus. Sitä tekee varmaan kaikki suomalaiset.
Me ei viedä pelkästään omia pulloja, vaan tässä samassa taloudessa asuvan veljeni  pullot myös. Se ei ite niitä koskaan vie, niin niitä oli jo valmiiksi kerääntynyt parvekkeelle mukava jätesäkillinen.

Banaanit! Banaaneilla aamu starttaa hyvin, ja nälkäkään ei yllätä samantien uudelleen. Banaaneja ollaan aloitettu Leallekin syöttämään - alkuihmettelyjen jälkeen näyttäisi nyt oikeasti jopa tykkäävän niistä. Eipä tarvitse nyt Lean aloittaessa kiinteitä ruokia, niitä pilttejä ostaa jatkuvasti, kun välillä pidetään banaani-päivä. Kohta saadaan tehosekoitin, jolla saadaan sitten ihan itse tehtyä Lealle perunasoseet sun muut.

Kirpputorit, alemyynnit,, sukulaiset ja ystävät, kirpputorit, alemyynnit,.. Tarviiko niistä enempää sanoakkaan? Parhaat kirpparilöydöt ovat tähän mennessä olleet 22€llä Lealle vaunut ja 3€llä Lealle matkasänky. Eilen saatiin mun mummiltani Lealle minityyny lentomatkaa varten :) Paras lahjoitus Lealle on ollut ihana ja lämmin nalle-ulkoilubody kummitädiltäni.

Huomasinpa juuri, että oon kirjoittanut tätä samaa tekstiä jo reilun tunnin.. Eiköhän nyt olisi aika hakea aamukahvi. Jatkan tuota listaa hieman toimivammilla aivoilla, nyt osasin juuri ja juuri kirjoittaa sanan "toimivammilla".


Dzii

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti