lauantai 28. heinäkuuta 2012

eilistä ja tätä päivää

" Tänään on perjantai, mutta fiilis on kuin keskiviikkona. Olo ei ole stressitön ja tuntuu, että pää räjähtää kaikesta stressin määrästä. Olen silti onnellinen, se on pääasia. Pää meinaa räjähtää, mutta olen siltikin onnellinen. Lea on aivan mahtava, naureskelee ihan kaikelle ja on todella kiinnostunut kaikesta ympärillä olevasta. Kaiken kruunaa vielä se, että neiti nukkuu jo koko yön pitkiä yöunia, joten meilläkin on hyvin aikaa levätä. Uskallan väittää, että meillä on hieman helpompaa kuin useimmilla vauvallisilla, kun saadaan ihan rauhassa nukkua yön yli eikä tarvitse jatkuvasti heräillä yön aikana. Kiitos, Lea!

Tänään on ollut myöskin sunnuntaifiilistä, päivä mennyt hitaasti ja lähinnä vaan makkarissa aikaa kuluttaen. Nukuin melkein kahteentoista, hyvin hitaasti toimien kävin suihkussa, katsoin Lean kanssa pari jaksoa King of Queensiä ja sen jälkeen syötiin ja pistettiin School of Rock pyörimään. Me ostettiin tuo DVD:nä pari viikkoa sitten CashConverterista, hintaa oli 2,5€. "



^Aloitin eilen kirjoittamaan uutta postausta, mutta tuli keskeytys ja myöhemmin mulla ei enää ollutkaan aikaa jatkaa. Tuossa nyt tuo ja alla kuvasarja Lean ruokailuhetkestä.
Eilen mä olin koko illan töissä ja kateltiin Olympialaisten avajaisia siinä samalla. Olympialais eväinä meillä oli Juusto-tomaatti-herkkusieni pizzaa ja juomana oluet. 

Täytyy muuten sanoa, että se täysi alkoholittomuus raskauden jälkeen ei ole toiminut odotusten mukaisesti. Ennen Lean syntymää mulla oli hyvin selkeä visio siitä, miten en edes yhtä olutta aio juoda kotona Lean täällä ollessa. En mä ole kotona bailannut änkyräkännissä, mutta en kuitenkaan voi sanoa olleeni täysin alkoholitta. Mulla on nykyään työvuoroja tuplasti enemmän, ja toisinaan saatan joutua valvomaan reippaastikin yli puolenyön työvuoron parissa. Sen jälkeen, kun Leakin nukkuu jo sikeästi, koen hyvin, hyyvin rentouttavaksi juoda oluen omalla kattoterassilla raikkaasta ilmasta nauttien. Käytän nykyään noin 20 tuntia/viikko enemmän aikaa tietokoneella kuin aikaisemmin - vain ja ainoastaan että saataisiin hieman enemmän rahaa.
Oluen jälkeen sänkyyn, leffa pyörimään ja kohti uutta päivää. Päällä on stressiä muuttoon liittyvistä toimenpiteistä, järkyttävistä laskuista, Suomessa odottavista ongelmista, lentolipuista sekä Suomeen ETTÄ Venezuelaan jne.. Nyt idioottiEspanja ei edes suostunut myöntämään Lealle paikallista KELA-korttia, koska mä en ole virallisesti töissä nimenomaan Espanjassa, vaan mun työpaikan päätoimipiste on muualla. Sinne meni Lean seuraavat lääkärivisiitit ja rokotus, pitää oottaa että päästään Suomeen.

LEA'S LUNCH TIME

lunch1lunch2lunch3lunch34lunch4lunch5lunch6lunch7lunch8lunch10

Dzii

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti