sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Voi väsymys sentään!

Haukotuttaa, haukotuttaa, haukotuttaa.. Nyt on yksi niistä hetkistä, jolloin tekisi mieli juoda kupillinen kahvia, dippailla siihen keksejä ja polttaa tupakka. Kahvia join ennen raskautta hyvin vähän, ehkä muutaman kupin kuukaudessa. Tupakkaa poltin monen monta päivittäin. Keksien ystävä olen aina ollut. Ehkä mä nyt tyydyn sitten kuitenkin kamomillateehen. Teetä mulla oli tapana juoda päivittäin heti herättyäni, nykyään nautin kupposen silloin tällöin, kuitenkaan edes paria kuppia/viikko enempää.

Tällä hetkellä ulkona on vielä ihan kiva ilma, mutta loppupäivälle lupaili sadekuuroja ja typeriä pilviä auringon tielle. Mua ei kuitenkaan haittaa, mä ajattelin muutenkin viettää päivän vällyjen välissä. Huomenna takaisin sairaalalle terveystarkastukseen ja mies aloittaa kesätyöt! Onhan sitä nyt muutama kuukausi mennytkin mun palkkani lisäksi miehen työttömyystuella(joka muuten loppui sopivasti tässä kuussa). Jossain välissä ensi viikolla taidan treffata erään lukijoistani. Jännittää oikein hyvällä tavalla. :)

Eilen tuli taas tämän kuukauden Ser Padres-lehti kotiin. Eilen hieman selailin, mutta tänään ajattelin lukaista ihan kokonaan. Ehdottomasti eniten kiinnostaa kahden aukeaman juttu Espanjan sisäisistä lomakohteista. Mä olen tehnyt miehelle hyvin selväksi, että ennen syksyä haluan edes jonnekin. Edes pariksi päiväksi. Mikäs sen parempi tapa löytää matkakohde, kuin vauvalehti?

Tänään olisi muuten suhteellisen iso kirpparitapahtuma Ravalissa, keskustan suunnalla.


^ Siinä taas yksi mieheni projekteista, yksi omista lemppareistani. Olisikohan vuodelta 2009?

Dzii

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti